Ilmianna Pirkanmaan Vuoden Työnantaja 2018!

Hyviä työnantajia voi ilmiantaa kilpailuun mukaan 1.- 26.10.2018. Kilpailuun voi ehdottaa yritystä tai yhteisöä, joka ilmiantajan mielestä täyttää hyvän työnantajan määritelmän. Ilmiantaja voi olla joko työntekijä, asiakas tai muu taho, joka tuntee halua ilmiantaa esimerkillisen työnantajan. Perustelut lisäävät huomattavasti työnantajan mahdollisuutta menestyä kilpailussa.

Ilmiantojen perusteella valitaan jatkoon enentään 10 finalistia, jotka käyvät loppuvuoden 2018 aikana läpi arviointiprosessin. Finalisteista valitaan haastattelujen, henkilöstökyselyn sekä raadin yhteisvaikutuksella Pirkanmaan Vuoden Työnantaja sekä kaksi kunniamaininnan saavaa yritystä. Lisäksi palkitaan yleisöäänestyksen pohjalta yleisön suosikki. Valinnat julkistetaan tiistaina 4.12.2018.

Kilpailuun voi antaa oman ehdotuksensa kolmella eri tavalla

  1. Täyttämällä alla olevan lomakkeen
  2. Facebook: kirjoittamalla ilmiannon Vuoden Työnantaja -kilpailun sivulle
  3. Twitter: Lisäämällä ilmiantoon aihetunnisteet #vuodentyönantaja #pirkanmaa

Ilmiantajille on luvassa kumppaniemme lahjoittamia tuotepalkintoja ja lahjakortteja. Pääpalkintona neuvottelemme yhdelle palkallisen vapaapäivän.

Haluatko tietää lisää tietoturvasta ja oikeuksistasi? Lue Tietosuojaseloste.